Konserttiarvio, 20 v juhlakonsertti, Sisä-Suomen Lehdessä

24.11.2011


Kamarikuoro Sonoren 20 vuotis juhlakonsertti viihdytti. Huoliteltu kokonaisuus houkutteli kuulijan mukaansa.

Ilman ennakko-odotuksia päädyin lauantaina 8.10. Suolahtisaliin katsomaan Kamarikuoro Sono- ren 20-vuotisjuhlakonserttia Barokista poppiin. Yllätys oli suuri: pieni paikallinen harrastajakuoro osoittautui erittäin ammattitaitoiseksi ja sain kokea korkeatasoisen musiikkielämyksen.

 

Konsertin ohjelmisto oli monipuolinen. Musiikkia oli kerätty eri aikakausilta ja ennakkoluulottomasti eri tyylisuunnista. Ohjelmistossa oli niin englannin kuin italiankielisiä kappaleita, lauluja Händelin barokkiajan ja Mozartin klassisen ajan sävellyksistä suomalaisiin humoristisiin kansansävelmiin ja koskettavasti tulkitusta Suojelusenkelistä Sting-artistin Fields of gold -kappaleeseen.

 

Tulkinta vetosi kuulijaan helposti ja konsertti imaisi mukaansa. Humoristiset kappaleet koreografi oineen saivat nauramaan tahattomastikin, toisaalta joidenkin laulujen aikana joutui kaivamaan nenäliinaa käsilaukusta. Vaikka konsertti kesti väliaikoineen yli kaksi tuntia, ei kuorolaisten esitys kärsinyt tästä. Hieman toisen puoliajan keskivaiheilla joutui kuitenkin itse kelloon vilkuilemaan, joskin viimeiset kappaleet saivat vielä toivomaan lisää.

 

Sonore-kuoron kohdalla huomasi, että kuoronjohtaja Malla Kärkkäinen on kiinnittänyt huomiota äänenmuodostukseen ja kuorolaisia on koulutettu asian tiimoilta. Eri stemmat soivat yhteen huolitellusti, vain joissain kappaleissa kuului sopraanoääni hieman liian korostetusti. Virheitä ei kuitenkaan maallikkokuulija havainnut. Tal- koovoimin tehdyt asut sopivat erityisesti ohjelmiston suomalaisiin kansanlauluihin, moderneimpiin kappaleisiin ne olivat hieman vanhahtavan tyyliset. Kuoron kokonaisilme oli hyvin huoliteltu ja paikkojen vaihdot kappaleiden välillä sujuivat huomaamattomasti.

 

Tästä kuorosta kuullaan vielä. Ulkomailla on käyty Saksaa myöten ja jatkossa matka kuulemani mukaan suuntautuu myös isomman meren taakse. Kuorokilpailutkaan eivät ole ilmeisesti poissuljettu vaihtoehto. Ja mikä ettei tämä kuoro voisi niissä pärjätä. Päällimmäisenä tunteena konsertin jälkeen oli yllättyneisyys: en ole ollut tietoinen, kuinka tasokas ja monipuolinen kuoro näillä leveyksillä harjoittelee. Suosittelen kokemusta muillekin.

 

Seuraava tilaisuus konserttiin on Äänekosken kaupungintalon valtuustosalis- sa sunnuntaina 27.11. kello 13. Tulette yllättymään!

 

Elina Kantelinen

24.11.2011