Konserttiarvio Sisä-Suomen lehdessä

Kamarikuoro Sonoren Ameriikan matkan tulijaiset. Tällaista kannattaisi edes kerran käydä kuuntelemassa.

Hietaman kirkko on akustisesti loistava. Laulajat varmasti saavat tarvittavan kaiun ilmaisulleen. Kuoron ilme kertoi tilan olevan tuttu ja turvallinen.

Ohjelma koostui osasta kiertueen ohjelmistoa. Sonore-kuoron linja on ollut perustajajäsenen ja ensimmäisen johtajan Pasi Vuotin ajoista saakka ikioma. Luotetaan soinnun puhtauteen ja pysytään taiteellisesti tavoitteellisissa sävellyksissä ja ennen kaikkea sovituksissa. Onko se sitten sitä korkeakulttuuria? Kannattaa ehkä käydä kuuntelemassa, sitten sen tietää pääseekö mikään ihon alle.

Nykyinen johtaja Malla Kärkkäinen on kuorolaistensa kanssa sinut kurinalaisuuden suhteen. Luottamus ainakin konsertin aikana oli läsnä puolin ja toisin. Reissuun lähdettiin ohjelmalla, jossa on side synnyinmaataan edelleen rakastavien ihmisten muistoihin ja kaipuun tunteeseen.

Hietaman konsertti alkoi Fredrik Paciuksen Suomen laululla ja päättyi Finlandia-hymniin. Väliin mahtui vakavampi osio uskonnollisine lauluineen. Mukana oli myös isänmaallisuusteema ja ke- vyempääkin menoa. Mieleen jäivät alkupuolelta Heino Kasken säveltämä Väinämöisen rukous

ja Leonard Cohenin Hallelujah. Cohenille tyypillinen intensiivinen ote lähes tavoitettiin, ei tosin hänen keinoillaan.

Kuoromusiikissa on tärkeää sanoman kertominen teknisesti onnistuneitten stemmojen kautta ja myös se miten laulu päättyy eli kiteytyy. Se on se piste, josta ei ole hyvä tulla pilkkua. Ne hoituivat poikkeuksetta loistavasti, myös vaativimmat. Hiljaista hiljaisempi onnistunut piano pianissimo kertoo tilan täydellisestä haltuun otosta. Poikkeuksetta läsnäolija hymyilee kappaleen päätteeksi, tunnelmaan tulee aivan uniikki lataus. Se on sitä vuorovaikutusta yleisön ja kuoron välillä parhaimmillaan. Tämä on niitä juttuja. joita ei koe syvemmin kuin livekonserteissa. Äänen käytön toisessa äärilaidassa hehkuttelivat sopraanot. Kirkkaat ja puhtaat äänet täydellä volyymilla on miellyttävää kuunneltavaa hyvissä olosuhteissa.

Jazzmuusikkona tunnetun Heikki Sarmannon Eino Leinon runoihin tehdyt sävellykset ovat kuorolle vaativia – ja osalle yleisöä myös. Epäammattilaisena myönnän kykenemättömyyteni kommentoida niistä muuta. Huomio kiinnittyikin koskettaviin Leinon runoihin. Sanoituksiin pääsi muutenkin hyvin sisälle konsertin aikana. Se kertoo tekstiin paneutumisesta. Se on asia, joka ei ole harrastajakuoroille itsestään selvyys. Vielä on syytä mainita Pekka Kostiaisen Veret tuli minun silimihini ja Heikki Valpolan Pääskölintu, päivölintu.

Pysähdyttävän ja nautinnollisen konsertin yleisön jäsenenä oli hyvä olla.

Kari Taipale

27.4.2013